Tuesday the 13th – Alternative London
Herätys kello 6.15. Huonekavereideni kanssa juttelu venyi edellisenä iltana pitkäksi, joten aamu lähti käyntiin noin seitsemän tunnin yöunilla (älyttömän väsyneenä) englantilaisen aamupalan merkeissä. Olen varsinkin Ranskassa ollessani kuullut paljon juttua siitä, kuinka tavallinen englantilainen arkiruoka on todella huonotasoista ja mautonta – yllätyksekseni, puheet eivät olleetkaan täysin perättömiä. Aamupalaksi meillä oli esimerkiksi vain paahtoleipiä, oudonmakuista hyytelölevitettä (ei, minulla ei oikeasti ole mitään hajua mitä se oli) sekä teetä ja muroja. Tämän lisäksi brittiläinen hostäitimme jakoi meille pitkää päivää varten eväspussin mukaan. Eväspussi sisälsi kolme kolmioleipää maksalevitteellä, hedelmän sekä pienen pussin kuivattuja sipulirenkaita. Minä kyllä tuhosin lounaani jo heti bussiin päästessä aamulla, sillä perheessä syöty aamupala ei helpottanut nälkääni juuri yhtään.
Bussimatka BAPS Shri Swaminarayan Mandir temppeliin Neasdenin kaupunginosassa alkoi noin puoli yhdeksän aikoihin aamulla. Bussissa vietettiin yhteensä yli kaksi tuntia, mutta kun käytti tilanteen hyväkseen nukkumalla ei tämä oikeastaan haitannut yhtään. Perille saavuttaessa ei edes väsyttänyt enää niin paljon, kun lyhyitä yöunia sai hiukan paikattua bussissa nukkumalla.
Hindutemppeli oli moninkertaisesti isompi ja hienompi temppeli kuin osasin kuvitella. Toisaalta se oli myös sellainen kohde, johon en itse omatoimisesti Lontoossa vieraillessani kyllä varmaankaan poikkeaisi. Temppelikäynnistä päällimmäiseksi jäivät mieleen erittäin tiukka turvatarkastus (kengät ja ulkovaatteet riisuttava pois heti ovella, läpivalaistus, metallihälyyttimet ja niin edespäin) sekä kenkäkielto. Me, kuten myös varmasti muutkin temppelissä vierailevat opiskelijaryhmät, katsoimme alkuun suuressa salissa kymmenenminuuttisen dokumentin temppelin rakennuttajasta (Googlen mukaan Pramukh Swami, en mene vannomaan) sekä lyhyen selostuksen hindulaisuudesta. Tämän jälkeen osallistuimme hindujumalanpalvelukseen ja vastailimme muutamaan kysymykseen tähän liittyen. Loppuenlopuksi vierailu ei ollut lainkaan hassumpi, sillä itselläni ei ihan hirveästi ollut tietämystä hindulaisuudesta ennestään yläastetta ja UE1-kurssia lukuunottamatta.
Temppelin rakentamiseen on käytetty yhteensä 2,8 tonnia Italialaista kalkkikiveä ja 2 tonnia italialaista marmoria, jotka oli kaikki veistetty Intiassa ensin valmiiksi käsin ennen Lontooseen kuljettamista. Yhteensä näiden palojen veistämiseen osallistui noin 1500 vapaaehtoistyöntekijä ja siitäkin huolimatta palatsin loppuhinnaksi tuli 12 miljoonaa puntaa. Kallis hinta yhdestä temppelistä in my opinion.
Jostain syystä paikat, joissa päivän aikaan vierailimme, sijaitsivat aina vähintään yli tunnin bussimatkan päässä toisistaan. Siksipä vasta noin puoli kolmen aikaan saavuimme seuraavaan kohteeseemme, Camden Townin kaupunginosaan. Camden Town on pohjois-Lontoon ehkä tunnetuin matkakohde ja erityisen tunnettu monikulttuurisuudestaan. Camden Townista löytyy kaikkea punkista, goottilaisesta, rock’n’rollista ja discosta anti-globalismiin, ja kaupunginosan asukkaat ovat keski-iältään tosi tosi nuoria.
Olin älyttömän innoissani tulevasta iltapäivästä, sillä meille oli merkattu ohjelmaan vapaata aikaa kaupunginosaa itsenäisesti tutkiskelua varten. Päivän pystyi siis kuluttamaan esimerkiksi pienen kaveriporukan kanssa jouluostoksia tehden. Heti kun opettaja sai laskettua, että porukan kaikki 105 oppilasta olivat koossa suuntasimme kaveriporukkani kanssa Poundland –nimiseen kauppaan, jossa kaikki tavarat maksoivat vaan tosiaan vain sen yhden punnan. Itse löysin kyseisestä kaupasta karkkia tuliaisiksi hostperheelleni ja muutaman tavallisen meikkisudin kokoelmani jatkoksi.
Kaupasta lähtiessämme minä ja kaverini maksoimme ostoksemme ennen muita ja menimme ulos. Näin kadun toisella puolella mielenkiintoisen kaupan ja sanoin kaverilleni ylittäväni tien – suojatie oli noin 20m päässä paikasta, jossa seisoimme. Lähdin paikalta ja ylitin tien, astuin kauppaan sisään ja kiersin sen läpi. Kaupasta ulos tullessani en kuitenkaan enää nähnyt kavereitani missään, joten kahdenkymmenen minuutin paikallaan pyörimisen jälkeen päätin jatkaa yksin matkaa.
Camden townissa toden totta oli ihan kaikenlaista; Kahviloita, kirjakauppoja ja muita pikkuputiikkeja, turistikojuja sekä musiikki- ja vaatekauppoja. Kerkesin kahlaamaan kauppojen läpi noin tunnin ennen kuin kahvihammastani alkoi kolottaa ja yllätys yllätys alkoi olla taas vähän nälkäkin. Ennen kuin huomasinkaan löysin siis itseni – mistä muualtakaan – kuin McDonalsista. Oikeastihan en ollut siellä siis päässyt viimeiseen kolmeen kuukauteen edes käymään, joten tilasin siitä sitten samaan syssyyn jonkun uutuusaterian nugetteineen ja pirtelöineen päivineen. Näitä nauttiessani viereeni istahti noin parikymppinen brittiläismies jonka kanssa päädyinkin sitten juttelemaan pitkät pätkät Suomesta ja Ranskasta. Samassa hässäkässä vaihdoin SIM-korttini ranskalaisesta suomalaiseen, sillä yhdistäminen ilmaiseen Wifiin ei sen avulla onnistunut – siinähän sitten päädyinkin loppuenlopuksi unohtamaan koko lompakon ja sen sisällä laittamani SIM-kortin ravintolan penkille. Lähtiessäni vilkutin tyytyväisenä heipat ruokaseuralleni ja lähdin ravintolasta kiinnittämättä yhtään huomiota lompakkoni puuttumiseen.
McDonalsissa kanssani jutellut brittiäismies kertoi syödessämme minulle tien aivan Camden townin sydämeen, josta päädyinkin ostamaan tuliaiset perheelleni. Pienistä turistikojuista tarttui mukaan tavallisia matkamuistoja: postikortteja, avaimenperiä, Big Ben-pienoisfiguureja ja Arsenal-avaimenperä. Maksoin ostokseni koko ajan kortilla, joka on aina puhelimeni kuoressa olevassa taskussa. Siksi huomasinkin lompakon puuttuvan vasta viimeisessä kaupassa, jossa ostosten loppuhinta oli vain kaksi puntaa. Kun aloin kaivamaan laukkuani ja lompakkoa ei löytynytkään, etsin opettajan käsiini niin nopeasti kuin pystyin ja selitin tälle tilanteen. Opettaja kehotti kuitenkin minua rauhoittuman, ”jos se olisikin jäänyt bussiin”, vaikka olin varma siitä etten sitä ollut sinne jättänyt. Ajattelin, että se oli jossain välissä yksin ollessani varastettu. Olihan siellä kaikki pankkikorttini, avainlukulistani, lähes 80 puntaa käteistä, ajokorttini, kelakorttini… Kaikki muut kortit ja lappuset paitsi juurikin tuo yksi pankkikortti puhelimeni kuoressa sekä passi.
Illalla bussissa ollessani mieleeni muistui kuitenkin SIM-kortin vaihtohässäkkä MacDonaldsissa. Brittiläinen hostäitini soitti illalla ravintolaan ja kuinka ihmeen kaupalla vieressäni istunut brittiläismies oli sen henkilökunnalle luovuttanut. Opettajista ei kuitenkaan ollut taaskaan mitään hyötyä, eikä minulla vielä tiistai-iltana ollut pienintäkään hajua miten saisin sen takaisin.
Ranskalaisten ja kanapihvien jälkeen pääsimme tiistai-iltana vähän maanantai-iltaa aikaisemmin suihkuun, iltapesulle ja keräämään unta seuraavaa päivää varten. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.
Elisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti