Lupasin jo tätä blogia aloittaessani lukijoille, että pidän sen rehellisenä. Viime postaukseni aikoihin – noin kolmisen viikkoa sitten – jouduin vaihtamaan hostperhettäni äkillisesti. Tieto vaihdosta tuli kolme päivää ennen muuttoa ja uuden hostperheeni tapasin vasta kantaessani kahta isoa matkalaukkua heidän ovestaan sisään. Tuolloin, kyllä, tunteet olivat aika pinnassa ja joka asia itketti, mutta oikeastaan ihan ilman syytä. Kaikki ei ollut ihan kohdallaan ensimmäisessä hostperheessäni, ja tajusin sen oikeastaan vasta sieltä pois muuttaessani.
Ensimmäinen host-äitini oli mukava. Hän on kolmekymppinen, eronnut nainen, jolla on edellisestä avioliitosta 11-vuotias poika. Lisäksi perheellä oli pieni koira, Cookie, josta perhe tuntui pitävän valtavasti. He asuivat tyylikkäästi sisustetussa kolmiossa, jossa jokaiselle on oma huone. Päällisin puolin kaikki näyttäisi olevan hyvin, mutta hostäidin auto-onnettomuus ennen tuloani saattoi vaikuttaa äidin luonteeseen ja käyttäytymiseen paljonkin. Kun omaa autoa ei ollut; tai työpaikkaa, pyöri äidin elämä todella paljon miesten ympärillä. Niin hänen edellisen aviomiehensä, jonka kanssa hän ei ollut puhunut moneen vuoteen ennen onnettomuutta, kuin myös ulkopuolistenkin miesten ympärillä. Aina hostveljeni ollessa isällään, hostäitini asunnossa kävi mitä erikoisimpia miehiä; espanjalaisia, tavallisia tallaajia kuin renttumaisia taiteilijasielujakin – varsinaisesti tämä ei kuitenkaan minua haitannut, vaan seuraukset, joita tämä aiheutti.
Jos äitini halusi käydä kaupassa, teki hän sen yleensä jonkun miesystävänsä kanssa, jolla oli auto; kaksin mitä yleisemmin. Jos hän tahtoi mennä ulos ravintolaan, teki hän sen myös vain miesystäviensä kanssa. Niimpä, minä ja hostveljeni jäimme yleensä kaksistaan kotiin. Hostäiti ei nopean elämänrytminsä ja vilkkaan suhde-elämänsä takia välillä muistanut varata ruokaa jääkaappiin tai ajatella, miltä vaihto-oppilaasta tai 11-vuotiaasta pojasta tuntuu, kun äiti ei tahdo tehdä mitään koko perheen kanssa. Myöhemmin paljastui, että host-äitini tuli raskaaksi vasta 19-vuotiaana ja avioitui heti asian tullessa ilmi, joten eron jälkeen hän mitä todennäköisemmin eli vain menetettyä nuoruuttaan. Mukava nainen hän oli kaikin puolin ja itse pystyin viettämään aikaa ystävieni kanssa äidin ollessa muualla, mutta ranskalaiseen perhe-elämään en perheen kanssa olisi koskaan päässyt tutustumaan. Siksi olen todella iloinen, että hostäiti itse tajusi tämän ja pyysi perheenvaihtoa. Päivä lähtöni jälkeen äidin sanotaan muuttaneen pohjoiseen oman äitinsä luokse, mutta mistään en voi mennä takuuseen.
Vaikka perheenvaihto tuntui joissain vaiheissa maailmanlopulta, en kuitenkaan koskaan ajatellut Suomeen palaamista tai luovuttamista. Hullu ajatus! Melkein heti uuteen perheeseen saavuttuani huomasin kuinka ihana ja erilainen uusi perhe oli. Nykyiseen perheeseeni kuuluu siis eläkkeellä oleva pariskunta, heidän 21-vuotias poikansa ja peini kissa, Mimi. Poika opiskelee parhaillaan yliopistossa toisella paikkakunnalla ja hostäitini opiskelee eläkepäivillään saksaa ja käy päiväkodeissa lukemassa lapsille satuja. Edellisiltä ammateiltaan äitini on opettaja ja isäni työskennellyt kiinteistönvälitysalalla.
Uuden perheen kanssa olemme kiertäneet autolla ympäri Pays de la Loirea ja olen saanut nähdä hirveästi Ranskaa. Ei vain maisemia ja paikkoja, vaan myös oikeata ranskalaista perhe-elämää, ranskalaisia perinneruokia ja tapoja. Olen uudessa perheessäni oikeasti hyvin onnellinen, ja niin tyytyväinen siihen, että vaihdoin perhettä. En vaihtaisi kuitenkaan ensimmästä perhettänikään; vastoinkäymiset opettavat arvostamaan kaikkea hyvää elämässä; ja tällä hetkellä, olen onnellisempi kuin koskaan. Rakastan Ranskaa ja suunnittelen jo, miten ihmeessä tulen sopeutumaan Suomeen enää. Ranska on niin iso osa minua jo nyt.
Tiivistettynä; nokka kohti uusia kokemuksia ja positiivinen asenne mukaan. Näiden kahden asian avulla pärjää yllättävän pitkälle. Vaihtovuosi on lyhyt – siitä täytyy osata ottaa kaikki irti.
Ensi postauksessa kerron vähän lisää paikoista, joissa olen viimeisen kuukauden aikana käynyt.
Stay tuned!
Elisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti