Kohta Suomessa..?

Mun vaihtovuodesta on enää reilu kuukausi jäljellä, mikä on ihan hullua. Tuntuu kuin siitä olisi vasta ihan hetki, kun olin vielä kotona odottelemassa sijoitustietoja vaikka tosiasiassahan siitä on jo melkein kahdeksan kuukautta. On älyttömän vaikea tajuta, että se vaihtovuosi, mitä niin kauan odotti, alkaa oikeasti olla jo takana.

Oliko tämä vuosi sitten sitä, mitä odotin? Kyllä ja ei. Oliko se kaiken sen odottamisen arvoista? Ehdottomasti.

Tuleville vaihtareille aina sanotaan, ettei pidä odottaa mitään ja se on todellakin paras neuvo, jonka voi ennen vaihtovuotta antaa. Kun itse tänne lähdin, ajattelin, että tulevana vaihtovuonna näkisin ihan hirveän paljon Ranskaa, oppisin kieltä ikään kuin vain samalla ja että opiskelu olisi samanlaista kuin meidän vaihto-oppilailla Suomessa. Arvioni meni metsään pahan kerran: Muistellaan hieman kuluneita kuukausia.

Lähtövalmennuksesta päällimmäisenä mieleen jäi puhe, jossa meille kerrottiin, että isäntäperheen vaihtaminen on mahdollista jos jotain ongelmia syntyy. Tuolloin vielä ylimielisesti ajattelin, että minulle ei ainakaan tule mitään syitä, miksi perhettä pitäisi vaihtaa. Ja koko alkusyksyn ajattelinkin niin, koska tulin host-äitini kanssa niin hyvin juttuun ja perheeni tuntui sillä tavalla kotoisalta. Siitäkin huolimatta, että ranskan kieleni takkusi – tai ei takunnut – vaan ei yksinkertaisesti luonnistunut ollenkaan. Ensimmäinen kuukausi meni lähestulkoon ”Moi, miten menee?” ”Tämä on kissa” ”minulla on kylmä” -tyyppisten lauseiden opetteluun. Pikkuhiljaa kielitaito kuitenkin kehittyi, joskin ranskaksi ajatteleminen väsytti valtavasti vielä useita kuukausia myöhemminkin. Muistan perjantai-iltapäivät kun palasin kouluun neljän aikoihin iltapäivällä ja nukahdin sänkyyni samantien. Muutaman kerran heräsin siitä vasta seuraavana aamuna.

Host-äidin suhdeongelmat ja auto-onnettomuudesta johtuneet mielialanvaihtelut johtivat kuitenkin lokakuun lopussa siihen, että perhettä oli pakko vaihtaa varsin nopealla aikataululla. Siitä hetkestä alkoi ehkä elämäni rankimmat kolme kuukautta vahvasti katolisessa isäntäperheessä, jossa pystyin keskittymään lähes yksinomaan vain koulunkäyntiin ja kotitöihin. Tätäkään ajanjaksoa en kuitenkaan vaihtaisi pois, sillä kehitys, mikä ranskan kielitaidossani noiden kuukausien aikana tapahtui, oli valtaisa. Host-perheen äidin kanssa vietetyt satukirjatuokiot maksoivat siis itsensä takaisin.

Joulukuun läpi kantava teema oli koti-ikävä. Host-perheeni meni Pohjois-Ranskaan jouluksi poikansa luokse ja itse menin jouluksi väliaikaiseen perheeseen. Tämä johtui siitä, ettei pojan uudessa asunnossa yksinkertaisesti ollut tarpeeksi tilaa kaikille – emme olisi kaikki kuusi mahtuneet nukkumaan saman katon alla. Ikävältähän se tuntui, varsinkin kun olisin kovasti tahtonut mukaan, mutta senkin yli onneksi päästiin. Tammikuussa aloin kaivata sisaruksia ja tunsin oloni todella usein yksinäiseksi ja perheenvaihto alkoi pyöriä mielessä. Tammikuun lopussa vaihdoin nykyiseen perheeseeni.

Minulla vastaan tuli vaihtovuoden aikana ehkä normaalia enemmän vaikeuksia ja ne ottivat välillä todella koville, mutta vasta ne kohdatessani oikeasti tajusin mitä sillä tarkoitettiin, kun sanottiin, että ei saa luovuttaa. Vaikka kuinka pahalta noina hetkinä tuntui niin aina piti vain jatkaa eteenpäin ja uskoa siihen, että kaikki muuttuu taas paremmaksi. Ja niinhän siinä aina kävikin. Tämä vuosi on todellakin opettanut miten olla luovuttamatta pahassakin paikassa, koska mitään muuta vaihtoehtoa en itselleni antanut. Ja tämä on vain yksi esimerkki niistä kymmenistä tavoista, miten vaihtovuosi on minua muuttanut.

Yhdessä vaiheessa mietin paljon olenko "onnistunut" vaihto-oppilaana. Jotain hyötyä näistä perheenvaihdoksista kuitenkin on ollut: olen nähnyt monenlaista elämää yhden talouden sijaan. Kavereita minulla on sekä entiseltä että nykyiseltä paikkakunnalta, ja tiedän, että tulen heidän kanssaan pitämään yhteyttä tämän vuoden jälkeenkin. Yksi ensimmäisen paikkakuntani kavereista innostui suomalaisesta kulttuurista ja Robinista (god knows why) niin paljon, että hän alkoi opiskella suomea. 

Ranskan puhuminen on ehkä edelleenkin välillä takeltelevaa ja suomiaksentti on ja pysyy, mutta ranskan ymmärtämisessä kuultuna tai luettuna ei ole enää minkäänlaista ongelmaa. Olen tyytyväinen siihen, että päätin valita ranskan englanninkielisen maan sijaan. Nyt puhun sujuvasti yhtä uutta, Suomessa ehkä vähemmän opiskeltua kieltä.

Ranska-elämää on tänään jäljellä tasan 36 päivää ja sille ajalle minulla on vielä paljon suunnitelmia. Jonkin aikaa sitten minua vielä ahdisti kovaa vauhtia lähenevä kotiinlähtö, mutta nyt ajatukset ovat melkein päinvastaiset. Tällä hetkellä minusta tuntuu, että alan olemaan aikalailla done. Ei siis mitenkään huonolla tavalla, minusta vain tuntuu, että kaikki alkaa olla jo koettu ja nähty ja olen valmis kääntämään sivua. Kaipuu vapautta, ruisleipää, Suomen kesää ja kaikkea muutakin kotoisaa ja suomalaista kohtaan on vaan jo niin kova. Onhan ajatus kotiinpaluusta ja varsinkin seuraavasta kouluvuodesta aika pelottavakin, mutta olen kuitenkin valmis siihen. Ajatus siitä, että pääsen taas opiskelemaan omalla kielelläni (ja osoittamaan olevani jokseenkin viisas) kutkuttelee kivasti ajatuksien perukoilla.

Näillä fiiliksillä siis tulevaa, viimeistä kuukautta kohti. Palataan taas seuraavan postauksen parissa!

Terkuin, 
Elisa

Pääsiäisloma Les Sables-d'Olonnessa (week 2)

Toinen lomaviikko hujahti ohi ihan yhtä nopeasti kuin ensimmäinenkin. Jaden vanhemmat ja mummi lähtivät sunnuntai-iltana takaisin ykkösasunnoilleen alkavasta työviikosta johtuen, mutta me Jaden kanssa jäimme kesäasunnolle vielä torstaihin asti. Saman päivän iltana Jaden täti (hänen äitinsä sisko, isovanhempien toinen tytär) tulivat muutamaksi päiväksi miehensä ja kaksivuotiaan lapsensa kanssa käymään. Päivien mittaan meillä kävi myös muita vieraita, ja iltaa vietettiin usein takkatulen ääressä jutellen ja viiniä juoden. Jaden täti perheineen lähti asunnolta varhain keskiviikkoaamuna, jonka jälkeen jäimme pariksi yöksi Jaden ja hänen vaarinsa kanssa kolmistaan.

Kulunut viikko on ollut hirmuisen rentouttava. Alkuviikosta olimme kahtena peräkkäisenä päivänä rannalla ottamassa aurinkoa ja keskiviikkona aloittelin jo ihan vähän läksyjä. Keskiviikkoiltana tein myös Jaden kanssa makaronilaatikkoa, josta myös hänen vaarinsa tykkäsi ihan hirmuisen paljon! Viiden hengen annoksesta jäi ihan pikkaisen yli, ja se otettiin talteen Jaden mummia varten. Tuntui tosi hyvältä itsekin syödä makaronilaatikkoa näiden kahdeksan Ranskassa vietetyn kuukauden jälkeen! Kokatakaan en ole saanut hetkeen. Torstaina lähdimme iltapäivällä Jaden isovanhempien ykkösasunnolle Nantesiin, jossa Jaden mummi jo meitä odottelikin. Makaronilaatikon ohjeen kirjoitin ranskaksi hänen reseptikirjaansa illalla nimellä ”macarons dans une boîte”, makaronit laatikossa.

Ihailen ranskalaisten taitoa nauttia elämästä. Arki on Ranskassa hyvin raskasta, mutta sitä tasapainottavat vastaavasti pitkät ja rentouttavat lomat. Söimme kahtena päivänä viikon sisään ulkona (yhtenä iltana kiinalaista, toisena pitsaa ja pastaa italialaisessa ravintolassa) ja joka aterialla  juotiin viiniä. Pitkät ja rentouttavat aamut auringonpaisteessa terassilla vaihtuivat päivän mittaan suoraan lounaaksi, ja ruokana oli joka päivä jotain uutta grilliruokaa (makkaroita, bratwursteja, pihvejä, kanaa) ja jälkiruuaksi kakkuja ja leivoksia. Jos minä jotain lomalla olen tehnyt, niin syönyt – samaa mieltä taitaa olla vaakakin. Ranskalainen pääsiäinen on hyvin vapaamuotoinen, eikä eroja Suomen vastaavaan oikeastaan ole. Ainoa hauska pikku eroavaisuus ranskalaisessa pääsiäisessä on, ettei suklaamunia muni kukko tai kana – vaan kirkonkellot. Tämä juontaa juurensa yhteen tarinaan, joka suomeksi kuuluu kuta kuinkin näin.

Ranskassa kirkonkellot soivat joka päivä, paitsi pääsiäisenä. Silloin, pitkänäperjantaina ja pääsiäislauantaina, kirkolta ei kuulu ääntä, koska kellot ovat lähteneet reissuun: ne ovat lentäneet Roomaan. Kun ne sitten pääsiäissunnuntaina jälleen palaavat,  pudottavat ne lasten pihoille suklaamunia. Ja kokemukseni mukaan aikamoisen määrän.

Maisemia Les Sables-d'Olonnesta.

Kävimme torstaina myös ranskalaisella kirpputorilla. Mukaan tarttui Coldplayn Death and All His Friends -levy.

Keskiviikkona kaupunkia kiertäessä tuli poikettua myös Les Sables-d'Olonnen katoliseen kirkkoon.

Harmittaa hiukan palata arkeen. Viimeisen kahden viikon aikana on ollut niin kiireetöntä ja minulla on oikeasti ollut aikaa tehdä asioita, joista tulee hyvä olo: nukkua pitkään, kirjoitella blogia, tehdä ruokaa, lukea kirjoja. Juuri nyt Suomeen palaamisen ajatteleminen tuntuu ihan liian haikealta…

kaksi päivää lomaa jäljellä. Otan vielä näistä viimeisistä päivistä kaiken irti! Sunnuntaista tulee mielenkiintoinen, sillä silloin käydään Ranskan presidentinvaalien ensimmäinen kierros.

Näissä tunnelmissa tulevaa viikonloppua kohti,
bisous,
Elisa

Pääsiäisloma Les Sables-d’Olonne’ssa (week 1)

Heippa taas! Lupasin viikko sitten avata vähän lisää, miksi vietän pääsiäislomasta kaverini luona ja miten täällä menee. Oma host-perheeni lähti matkalle Kanadaan (ja siitä edelleen Meksikoon) ja koska lennot oli varattu jo yli vuosi sitten, ei reissua voitu järjestää niin, että olisin itsekin päässyt mukaan. Sen sijaan sovin koulukaverini Jaden kanssa, että viettäisin loman hänen perheensä luona Varandesissa (noin 13km päässä isäntäperheeni kotoa) ja siitä tulisimme Jaden isovanhemmille Les Sables-d’Olonneen viettämään lomaviikkoa meren rannalle, hiekkarantojen äärelle. Ensimmäinen lomaviikko alkaa olla pikkuhiljaa lusittu ja siksi ajattelinkin kirjoitella kuulumisia ja fiiliksiä kuluneelta viikolta.

Les Sables d’Olonne tarkoittaa suoraan ranskasta käännettynä ”Olonnen hiekkarantoja” ja paikka onkin yksi Ranskan kuuluisimmista hiekkarannoista. Se sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä kotoani. Vaikka muuten ei sijainti tai paikka sanoisikaan mitään, niin sijainnista ja ulkonäöstä osviittaa antaa se, että Les Sables-d’Olonne on tunnettu Vendée Globe -kilpailun lähtösatamana. Tuntuu todella hassulta, että vaikka välimatkaa kotoa tänne on vain 200km, on ympäristö ja ilmasto ihan erilainen. Tuntuu, että täällä on jo kunnon rantakeli ja aurinko paistaa ihan joka päivä. Pienenä miinuksena on kuitenkin kylmähkö merituuli, joka varsinkin rannalla tuntuu ikävän viileältä jos aurinko ei juuri sillä hetkellä paista. Mutta nyt kukkaruukusta etananpoimintaan: tässä kuvat, joita ensimmäisen viikon aikana tuli otettua.

Lähdimme reissuun perjantai iltapäivällä. Kahden tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme "Le puits d'Enfer'iin" joka on ikäänkuin kalliomuodostelma noin kilometrin päässä hiekkarannasta. Kalliomuodostelman väleissä on pienikokoisia vuonoja ja halkeemia, jotka tulva-aikaan katoavat veden alle. Auringonvalo teki vedestä ihanan sinivihreää.

Minä, kaverini Jade ja hänen kumminsa les Sables-d'Olonnen hiekkarannalla.

Kaupugin yksi suosituimmista nähtävyyksistä on Rue de l'Ile Penotte. L'ile de Penotte koostuu kaduista, jotka sijaitsevat ihan Sables-d'Olonnen keskustassa. Kaverini isä kertoi minulle, että kadun kaikki simpukkataideteokset on tehnyt yksi ja sama nainen, joka eläkepäivillään tykkäsi kerätä simpukoita rannasta. Taideteosten tekemisen hän aloitti oman talonsa seinästä ja pian teoksista innostuneet naapurit pyysivät häntä koristelemaan myös heidän talonsa. Nykyään L'Ile de Penotte on yksi suosituimmista postikorttiaiheista les Sables-d'Olonnessa.

Eilen bongasin hiekkarannalla myös ranskalaisporukan, joka pelasi rannalla Mölkkyä. Kyllä, ihan sitä aitoa ja oikeaa suomalaista Mölkkyä.

Tähän mennessä loma on ollut ihan loistava. Olen vain makoillut auringossa ja nauttinut kiireettömyydestä, pitkistä aamuista ja hyvästä ruuasta. Tätä luksusta on jäljellä vielä viitisen päivää, ennen kuin viikonloppu koittaa ja täytyy jo alkaa asennoitua tuleviin viikkoihin ja tehdä ehkä hiukan kotiläksyjäkin. Ehkä. Sitä enempää nyt kuitenkaan miettimättä taidan lähteä rannalle ottamaan lisää aurinkoa.

Seuraavaan kertaan,
Elisa

Ranska kohdemaana – eroista Ranskan eri alueiden välillä

Edellisen kirjoitukseni vastapainoksi ajattelin kirjoittaa blogitekstin, jossa pureudun tarkemmin Ranskaan kohdemaana, ranskalaiseen kulttuuriin ja elämiseen Ranskassa; pallo pysyy siis vieläkin ranskalaisessa arjessa, mutta tällä kertaa ajattelin keskityn enemmän alueellisiin eroihin Ranskan eri osien välillä. Vuorossa on lokakuun postauksen tavoin siis kunnon infopläjäys, ja varoituksen sanana näin alkuun, että jos vaihtovuosi Ranskassa ei kauheasti kiinnosta, niin tämä voi olla aika tylsää luettavaa. Teksti tulee olemaan pitkä, mutta suurinosa siitä on kuvia, joten ei kannata pelästyä. (Älyttömän suuret kiitokset Etelä-Ranskassa vaihtovuottaan viettävälle Mirkalle, joka antoi minulle luvan käyttää kuviaan tässä postauksessa!)

yleisesti Ranskasta

Heti alkuun minun on mainittava, että Ranska on aivan suunnattoman iso ja runsasväkinen maa verrattuna Suomeen. Itse en ole kauheasti matkustanut, joten tämä oli yksi niistä asioista, joka yllätti aika paljon. Asukkaita Ranskassa on noin 66 miljoonaa (verrattuna Suomen 5,4 miljoonaan) ja pinta-alaa melkein puolet enemmän, 550 000 neliökilometriä. Ranskalla on seitsemän rajanaapuria, joista eniten yhteistä rajaa on Belgian, Espanjan ja Sveitsin kanssa. Maalla on rantaviivaa yli 3 000 kilometriä esimerkiksi Välimeren ja Atlantin valtameren rannalla: Atlantin rannalla oleva Länsi-Ranska on tunnettu sateisuudestaan, mutta samalla myös kulttuurierikoisuuksistaan ja tasaisista viljelysalueistaan – Välimeren ranta-alue taas on upeaa palmujen ja hiekkarantojen rikastamaa turistialuetta. Lisäksi Ranskaa halkovat etelässä Pyreneiden vuoristot ja Idässä Alpit. Samaan vuodenaikaan voi toisella puolella Ranskaa sataa lunta ja toisella puolella olla vielä 20° astetta lämmintä. Ranskan korkein kohta sijaitsee Alpeilla (4810m) ja matalin kohta kaksi metriä merenpinnan alapuolella Rhônejoen suistossa. Manner-Ranskan keski- ja eteläosissa sijaitsee Keskiylänkö (le Massif Central), joka kattaa suunnilleen kuudesosan maan pinta-alasta.

Manner-Ranska on maantieteellisesti jaettu 13 eri régioniin. Siitä edelleen ne jaetaan pienempiin alueisiin, departementteihin, joita Ranskassa on 101. Jokaisella régionilla on joku oma erikoisuutensa liittyen kulttuuriin, perinteisiin, ruokaan tai pukeutumiseen. Ranskan nähtävyystarjonta ei rajoitu Pariisin Eiffel-torniin tai Mona Lisaan, vaan kiinnostavia kohteita ja upeita elämyksiä löytyy kauniin Pariisin ulkopuoleltakin. Esimerkiksi arkkitehtuuri on Ranskassa ihan mielettömän upeaa, ja esimerkiksi vanhoja linnoja on Ranskassa tuhansia. Pelkästään minun régionissani sijaitsevassa Loiren laaksossa niitä on lähes tuhat eri aikakausilta. 

Oma régionini on Pays de la Loire, joka on Bretagnen jälkeen Ranskan läntisin région.

Minne päin Ranskaa kannattaa suunnata?

Ensimmäisenä alueista tahdon höpötellä Länsi-Ranskasta, koska täällä vietettyä aikaa on nyt tullut kuluneeksi jo seitsemän kuukautta. Kun tein Exploriuksen aluevalinnan viime helmikuussa, oli toiveenani päästä aivan Etelä-Ranskaan, Espanjan rajalle. Saadessani sijoitustietoni toukokuun lopussa huomasin, että perheeni asuu lähes toisella puolella Ranskaa lähellä länsirannikkoa. Tämä tieto harmitti minua aluksi, koska googletellessani aluetta sain vain tietoa siitä, kuinka paljon täällä sataa ja kuinka kylmänkostea talvi täällä on. Länsi-Ranska tarjoaa kuitenkin paljon enemmän. Löysin Iltalehden artikkelin, jossa kerrotaan hyvin vierailemisen arvoisista kohteista, joihin jokaisen Länsi-Ranskasta kiinnostuneen kannattaa tutustua. Ja ihan oikeasti, sateisia päiviä täällä on paljon harvemmin kuin Suomessa. Koko Länsi-Ranskan läpi kantavia teemoja ovat merenranta ja lukuiset muut vesialueet, jotka koristavat muuten niin tasaista maastoa.

Alueeni pääkaupungista Nantesista on näiden seitsemän kuukauden aikana mudostunut minulle tärkeä päivänvietto- ja shoppailukaupunki. Nantes on ihana yhdistelmä keskiaikaisia rakennuksia (esimerkiksi Nantesin linna, jonne on ilmainen sisäänpääsy) ja moderneja rakennuksia, kuten pilvenpiirtäjät ja kauniit suihkulähteet. Lisäksi kaupungista löytyy paljon pikkuputiikkeja ja leipomoita, joista löytää mitä upeimpia ranskalaisia herkkuja. Kuvassa Nantesin saaren elefantti, joka kuuluu Nantesin saaren robottien kokoelmaan.

Nantesissa kulkeminen on helppoa rautiovaunuilla, joita kulkee eri pysäkkien välillä noin viiden minuutin välein. Ratikkaan hyppäämiseen ei tarvita edes lippua, ja matka esimerkiksi juna-asemalta kaupungin keskustaan käy viidessä minuutissa. ©Bernard Lafond

Yksi lempiasioistani Länsi-Ranskassa on kielen helppous. Länsi-Ranskassa ei ihmisillä ole juuri minkäänlaista murretta verrattuna muihin alueisiin: Pariisissa ranskalaisilla on tietynlainen slangi (ero on verrattavissa esimerkiksi suomen puhekielen ja stadin slangin väliseen eroon), idässä (Alsacen alue, Strasbourg) kielessä on saksankielinen lisä, kun taas etelässä kieleen vaikuttaa vahvasti Espanjan läheisyys. Pohjois-Ranskan murre on varsinkin etelässä suuri naurunaihe ja siitä onkin tehty yksi Ranskan suosituimmista elokuvista (Bienvenue chez les Ch’tis). Elokuvan päähenkilö joutuu työnsä vuoksi muuttamaan aurinkoisesta ja lämpimästä Etelä-Ranskasta kylmään pohjoiseen, Nord-Pas-de-Calais’n alueelle lähelle Belgian rajaa. Mainittakoon sen verran, että iso osa Ranskan sisäisestä muuttoliikkeestä suuntautuu Pariisin lisäksi Etelä-Ranskaan, eikä pohjoinen todellakaan ole sitä houkuttelevinta aluetta ranskalaisten keskuudessa. Itse en ranskalaisten suusta kuullut yhtään positiivista kommenttia Nord-Pas-de-Calais’iin liittyen. Suurin osa on sitä mieltä, että heidän puhumaansa murretta ei ymmärrä. Ja täytyy sanoa, että vaikka katsoin leffan tekstitettynä ranskaksi, niin ihan kaikkea en kyllä ymmärtänyt minäkään. 

Värikäs Lille on Nord-Pas-de-Calais'in pääkaupunki. Kaupungilla on vahva kulttuuriperinne ja mielenkiintoinen historia aina 1000-luvulta lähtien. ©Michele*mp

Mirkan aluevalvoja ja hostäiti järjesti kaikille Etelä-Ranskassa vaihtovuottaan viettäville oppilaille joulun alla reissun Strasbourgiin, joka sijaitsee Koillis-Ranskassa. Strasbourghin yksi tärkeimmistä ja kuuluisimmista perinteistä on "Marché de Noël”, joulumarkkinat, jotka Strasbourghissa ovat erittäin suuret.

Strasbourgh

Mutta sitten siihen asiaan, mistä minun piti alun perin kirjoittaa, nimittäin eroihin Ranskan eri osien välillä. En ole asiantuntija, joten lisätkää ihmeessä, millaisia kokemuksia teillä on aiheesta. Minun käsitykseni Etelä-Ranskasta muodostuu siis tuon elokuvan ja kuulopuheiden perusteella, Pohjoisesta taas on vähän enemmän tietoa.

Ensiksikin, ihmiset ovat erilaisia. Etelässä ollaan kyllä kohteliaita, mutta ainakin ystäväni on kertonut, että varsinkin vaihtovuoden alussa oli todella vaikea tutustua kunnolla paikallisiin. (Suurin osa hänen kavereistaan oli siis alkuun muita vaihtareita, niin kuin varmaan käy 90 prosentille vaihtoon lähtevistä.) Ihmiset kyllä juttelivat ja ainakin jossain määrin osoittivat kiinnostusta kaverini kotimaata kohtaan, mutta silti porukkaan ei ihan kunnolla päässyt mukaan. Ihmiset olivat ehkä sillä tavalla sisäänpäinkääntyneitä, että oman ryhmän sisällä oltiin mukavia, mutta tähän ryhmään ei sitten ulkopuolisia hyväksyttykään mukaan. Pohjoisessa (pois lukien Pariisi, se on ihan oma lukunsa sitten ystävällisyyden suhteen) ihmiset taas ovat ehkä hivenen vieraanvaraisempia ja ottavat muualta tulleetkin paremmin mukaan. 

Yksi hyvinkin tuttu reaktio tuossa Ch’ti-leffassa oli eteläranskalaisten (ja yleensäkin ranskalaisten) suhtautuminen kylmyyteen. Vaikka ulkona olisi +20 astetta ja aurinko paistaa, niin suurin osa ihmisistä kulkee Montpellierissä vielä farkut jalassa ja takki päällä. Jos lämpötila putoaa +10 niin jo aletaan valitella kylmyyttä. Ja lähes jokainen ihminen, joka on kuullut minun olevan Suomesta, on todennut: ”Il fait froid là-bas chez vous, non?” (Siellä teillä päinhän on kylmä, eikös?) Ja ihan turha siinä oli yrittää selitellä, että kyllä Suomessakin joskus on ihan hellettä eikä aivan koko aikaa kuljeta toppatakit päällä. Helpommalla pääsee kun toteaa vain, että talvella voi olla jopa -30 astetta pakkasta. Siinä riittää taas ranskalaisilla ihmettelemistä hetkeksi aikaa. Etelässä tämä vastakkainasettelu Suomen ja Ranskan lämpötilojen välillä on vieläkin rajumpi kuin täällä Länsi-Ranskassa. 

Carnaval de Limoux on maailman pisimpään kestävä karnevaali, sillä esityksiä on joka viikonloppu yli kolmen kuukauden ajan. Se järjestetään Limoux’in kaupungissa, Etelä-Ranskassa.

Etelä-Ranskalle tyypillisiä maisemia ovat vuoristot ja niiden rinteille rakennetut talot.

Suurimmat erot Ranskassa löytyvät juurikin murteen, lämpötilan ja ympäristön väliltä. Suosittelen vaihtovuotta harkitseville valitsemaan sen alueen, joka yksinkertaisesti vain tuntuu kaikista kivoimmalta, kun vaikka Google kuvahakua selaa. Vaihtovuoden tekevät loppuenlopuksi ne ympärillä olevat ihmiset, eivät niinkään maisemat. Ja huolimatta siitä, mille alueelle sijoittautuu Ranskassa, kannattaa kuitenkin muistaa, että ranskalaiset ovat alueesta huolimatta perusluonteeltaan aika samanlaisia. Luin Ranskassa asuneen Hannan blogia, joka oli blogipostauksessaan (Neljän asuinmaan plussat ja miinukset) luetellut yhdeksi Ranskan miinuksista itse ranskalaiset. 

"Vaikka kuinka paljon tykkäänkin ranskalaisesta kulttuurista, niin sitä ei voi kiistää, etteivätkö ranskalaiset olisivat hieman….ranskalaisia. Kukaan muu kuin ranskalainen ei osaa tuhahtelemalla ilmaista yhtä montaa (yleensä tyytymättömyyttä ilmaisevaa) tunnetilaa ja kun ranskalainen kokee saavansa epäoikeudenmukaista kohtelua, hän menee lakkoon ja protestoi äänekkäästi tilannetta vastaan. Espanjassa jouduin aika paljon tilanteisiin, joissa keskustelukumppanina oli yliopiston toimintaan tuohtunut ranskalainen, eivätkä kyseiset keskustelut olleet todellakaan sieltä miellyttävimmästä päästä. Non, c’est IM-PO-SSI-BLE! (Silmien pyörittelyä) Putain… (halveksiva tuhahdus). Sanotaanko näin, että ranskalaiset osaavat olla haasteellisia."

Vuosi Ranskassa ei tule olemaan sateenkaaria ja perhosia, mutta hyödyt, joita Ranskassa vietetystä vuodesta voi saada, ovat sen arvoiset. Ranskaa puhutaan laajasti (jokaisessa maanosassa) muun muassa Belgiassa, Sveitsissä, Monacossa, Andorrassa, Kanadassa (Qubec), Luxemburgissa ja Etelä-Afrikassa. Ranskan kielitaito avaakin tulevaisuudessa monia ovia niille, jotka sitä osaavat. Joka tapauksessa vaihtovuoden aikana pääsee koulussa ja parhaimmassa tapauksessa myös isäntäperheenkin kanssa tutustumaan hyvin monipuolisesti ranskalaiseen historiaan ja kulttuuriin. On kuitenkin tärkeää lähteä Ranskaan avoimin mielin ja ilman ennakko-olettamuksia, sillä arki Ranskassa on todella raskasta. Kuten minkä tahansa vaihtovuoden aikana, saa Ranskastakin hyviä ystäviä ja unohtumattomia kokemuksia. Vie kuitenkin aikansa, ennen kuin ranskalaiseen ajattelutapaan pääsee kunnolla sisään ja oppii käyttäytymään heidän seurassaan ns. "oikein".

Tälläistä tällä kertaa! Minulla on nyt kaksi viikkoa lomaa ranskalaisten ylioppilaiskokeiden takia, joten luvassa on varmasti vähän tiheämpään tahtiin tekstejä. Tänäänkin sain vain makoilla terassilla auringossa koko iltapäivän kun kirjoittelin tätä. Parhaimmillaan päivällä oli +25 astetta lämmintä! Ensi keskiviikkona menen kaverilleni pariksi viikoksi ja reissattua tulee varmasti normaalia enemmän, joten siitäkin on luvassa lisää asiaa tulevien viikkojen aikana.  Siihen asti "à la prochaine" eli seuraavaan kertaan,

Bisous,

Elisa

Hei, mitä sulle oikeesti kuuluu?

Tuota minulta kysyttiin viikko–kaksi sitten. ”Ihan hyvää” minä vastasin ja heitin hymynaaman perään. Enkä valehdellut, ihan hyvinhän täällä menee kokonaisuudessaan. On kuitenkin niin paljon asioita, joista olen täällä blogin puolella vaiennut ihan kokonaan, koska en ole halunnut antaa blogiani lukeville kavereille ja sukulaisille pienintäkään syytä huoleen tai pahaan mieleen. Se on ollut ehdottomasti yksi vaihtovuoden vaikeimmista asioista. Myöntää itselleen, että joskus on vain tosi kova koti-ikävä. Tai ettei elämä olekaan täydellistä. Eihän se ennenkään ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan, kenelläkään, jonka takia päätin nyt avata suuni. 

Asun pienessä, noin 9000 asukkaan ranskalaiskylässä. Täällä on kaksi lukiota, julkinen ja yksityinen. Itse käyn yksityistä lukiota. Yksityistä lukiota käyvät kylän kaikki nuoret, joiden vanhemmat haluavat vaihtelevista syystä lapsensa käyvän maksullista koulua. Kouluni kuukausimaksu on noin 125e ilman kouluruokailua. Ruokailu maksaa sen lisäksi noin sata euroa kuukaudessa (5,5€ x 21 = 115,5€). Kustannuksia yksityisestä koulusta tulee siis vähintään 240e/per oppilas/per kuukausi. Omassa tapauksessani ranskalainen vaihto-oppilasjärjestö maksaa koulumaksun ja usein syön lounaan kotona host-siskojeni kanssa, joten pääsen itse onneksi aika vähillä kustannuksilla. (Joskin, koulumaksu maksetaan niistä rahoista, jotka itse on ennen vaihtovuotta järjestölle maksanut.)

Koulun oppilaiden vanhemmat ovat kaikesta päätellen siis jokseenkin varakkaita. Koulu on katolinen, joten tauluja pyhimyksistä ja puisia ristejä on ihan joka luokassa. Lyhythihaiset paidat, hameet ja shortsit ovat koulussa ehdottomasti kielletty. Samoin hiusten värjääminen, puhelin ja muut sähköiset välineet koulun alueella. Koulun piha on kuitenkin todella nätti ja siellä on erikseen koulun ylläpitämä kahvila ja kirjasto, joka kompensoi hyvin muuten karua kouluympäristöä.

Koulua ympäröi korkea metalliaita ja kouluun pääsee sisälle vain tiettyinä kellonaikoina, kun aidan portti on auki. Jos sen aikavälin missaa, voi seuraavaa joutua helposti odottamaan kaksikin tuntia. Portti on koulussa suuren terroristiuhan takia, sillä kaupunkini laidalla on yksi Ranskan radikalisoituneimmista moskeijoista. Koulun sisään ja ulos kulkemiseen tarvitaan sähköisen järjestelmän varmistama kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Syy, miksi puhun koulusta niin paljon on se, että vietän siellä lähes 1/2 vuorokaudesta: 8-18:30 päivittäin. Koulussa on todella tiukka kuri ja opettajat pistävät minut todella koville opiskelun suhteen. Teen kaikki samat kokeet, samat läksyt ja olen kaikilla samoilla tunneilla kuin kaikki luokkakaverini – jopa työskentelyni arvostellaan samalla asteikolla kuin ranskalaisilla oppilailla. Tästäkin huolimatta keskiarvoni pyörii 12/20 hujakoilla, mikä Ranskassa vastaa ihan normaalia keskitasoa. Arvosteluasteikko on Ranskassa 1-20.

Opettajat kuitenkin nälvivät koko ajan mitä oudoimmista syistä. Minulle saatetaan humauttaa esimerkiksi siitä, etteivät arvosanani ole tarpeeksi hyviä tai vaikka siitä, että kirjoitin VAIN kaksi tai kolme paperia tekstiä esseekokeeseen. Heidän mukaansa se tarkoittaa, ettei minulla ollut mielenkiintoa kirjoittaa enempää tai että ranskan kieli ei kiinnosta minua. En saa opettajilta hetken rauhaa ja vaikka en ymmärrä tunnilla käsiteltävää aihetta, on minun pakko kirjoittaa kuulemani asiat ylös muistiinpanoihin. 

Nantesin linna. Täällä olimme tyttöjen kanssa käymässä, kun menimme Nantesiin. ©Smerikal

©Smerikal

Kaikkien näiden tekijöiden seurauksena tunnen koko ajan olevani arvioitavana ja välillä jopa tuntuu, että olen ihan täysi idiootti. Tulee paha mieli, kun saamani arvosanat ovat muiden arvosanoja huonompia. Tai kun törmään tehtäviin, joita en yksinkertaisesti osaa tehdä. Välillä tuntuu, etten edistyisi edes ranskassa tarpeeksi, vaikka tänne tullessani osasin sanoa vain ”bonjour” ja ”baguette”. Ranskassa vaihto-oppilaita kohdellaan kuitenkin eri tavalla kuin Suomessa, sillä meihin ei varsinkaan pienessä kylässä ole totuttu. Omasta maasta tai kulttuurista kertominen on hyväksyttävää yleensä vain silloin, kun se on ranskalaista vastaavaa huonompi; ei ole stereotypia, että ranskalaiset ovat hyvin ylpeitä omasta kulttuuristaan. Sitä he todellakin ovat. Englantia ei keskivertoranskalainen halua puhua ollenkaan, vaan asiakaspalvelutilanteissa jättää joko palvelematta kokonaan tai vain jatkaa räpätystä ranskaksi. Tämä oli yksi niistä asioista, joka iski Ranskaan saapuessani aika kovaa.

Minusta tuntuu usein siltä, että älyni ei riitä. Ranskassa eläminen vaatii niin paljon enemmän, kuin vain ranskan kielitaidon; on osattava ajatella niin kuin ranskalaiset ajattelevat. Ns. ”näkymättömiä” kulttuurieroja on paljon. Suomalainen luonne tulkitaan hyvin usein ylimieliseksi ja hemmotelluksi, koska Ranskassa ei olla totuttu nuoreen, joka osaa toimia itsenäisesti. Minulle esimerkiksi huudettiin aluevalvojani kotona siitä, että hain itse nenäni niistämiseen paperia, kun räkä valui suunnilleen keskellä poskea. Oikea tapa olisi ollut pysyä sohvalla ja pyytää, saanko hakea paperia ja mitä luultavammin odottaa, että aluevalvoja itse hakee sen minulle. Tämän jälkeen olisi vielä pitänyt kiittää tuhannesti ja vasta sen jälkeen pyyhkiä räkä, joka jo tässä vaiheessa valuisi pitkin leukaa. Ongelmana on se, että ranskalaiset nuoret eivät ole lähellekään niin omatoimisia kuin suomalaiset. Esimerkiksi kukaan alle 18-vuotias ei saa lain mukaan Ranskassa edes kesätöitä, eikä kouluissa opeteta kyseenalaistamaan tai ajattelemaan itse, vaan kopioimaan tekstiä taululta. Tämä on yksi niistä asioista, joita kaipaan Suomesta valtavasti.

Emmehän me suomalaiset edes ole mikään porsasteleva junttikansa, joka kommunikoi murahduksin ja mulkaisuin, vaan oikeasti lämpimiä, ymmärtäväisiä ja kohteliaita ihmisiä. Ranskassa kohteliaisuusetiketti on kuitenkin todella erilainen – hyvin mekaaninen ja tunteeton. Se, että Suomessa sanotaan ”kiitos” paljon harvemmin tuo sanalle enemmän painoarvoa kuin sen jatkuva hokeminen jokaisessa tilanteessa. Kaupan myyjän kanssa keskustellessani saatan sanoa ”mercimercimerci” viisi tai kuusi kertaa, ennen kuin saan edes ostokseni pakattua laukkuun. Se kertonee tarpeeksi kohteliaisuusetiketin mekaanisuudesta.

Minä en koskaan ole ollut ihminen, joka kuuntelee muiden mielipiteitä itsestäni. Täällä kuitenkin olen tilanteessa, jossa vaihto-oppilas –statukseni takia minun on pakko miellyttää lähes kaikkia ympärilläni olevia ihmisiä (aluevalvojaani, kouluani ja opettajiani sekä tietenkin isäntäperhettäni). Tunteet ja asiat, joista haluaisin puhua kasvotusten jonkun kanssa, patoutuvat ja purkautuvat usein itkemisenä kun kukaan muu ei ole katsomassa. Tyhmät jutut, kuten esimerkiksi se, että joku haukkuu rumaksi, iskevät ihon alle ja kovaa. Suomessa saattaisin vain kohauttaa olkapäitäni ja jättää asian sikseen, mutta täällä kommentit tuntuvat jotenkin paljon pahemmilta. Myös isäntäperheen vaihtaminen alkusyksyllä ja tammikuun alussa tuntuivat aikoinaan maailmanlopulta, vaikka kumpikaan niistä ei ollut minun syyni tai liittyneet juuri ollenkaan minuun.

Kaikista näistä asioista huolimatta ajattelen sitä, kuinka omalla tavallaan ihanaa ja erilaista täällä on. Tai sitä, kuinka vähän vaikeammistakin ajanjaksoista on aina selvitty. Osa minusta aidosti ajattelee, etten millään haluaisi kahden kuukauden jälkeen edes lähteä. Tuntuu, että olen lähentynyt perheeni kanssa niin paljon näiden kuluneiden kuukausien aikana. Ei meillä ole perheessäni ollut tapana sanoa suoraan, että minä rakastan sinua. Vaihtovuoden aikana olen kuullut sen kuitenkin varsinkin pikkusiskoltani ihanan monta kertaa.

Lukioni koulurakennus muistuttaa paljon kirkkoa lasimaalauksineen ja pienine ikkunoineen.

Linnut visertävät. On vasta huhtikuu, mutta kesä on täällä jo täydessä vauhdissa. Nään pieniä lintuja, jotka ovat lentämässä ulos pesästään. Yksi niistä taiteilee räystään reunalla eikä millään uskalla lähteä. Lopulta se kuitenkin uskaltaa, vaikka ensimmäinen lento ei sujukaan ihan sen kuvittelemalla tavalla; ajan kanssa se oppii lentämään itse yhä paremmin ja paremmin. Tuo pieni linnunpoikanen muistuttaa minua itsestäni. Kuinka tietämätön sitä oli, kun vaihtoon lähtemistä silloin joskus mietti – tuntuu, että olen oppinut arvostamaan näiden seitsemän kuukauden aikana pieniäkin asioita, kuten vapautta sanoa mielipiteeni, vapautta kyseenalaistaa ja vapautta näyttää täysin tunteeni. Mahdollisuutta halata ihmisiä, joita rakastaa. Ja kuulla, että joku rakastaa. Ilo, joka leviää sormenpäästä varpaisiin, kun itselle tärkeä henkilö lähettää kirjeen. Pitkät viestit. Tämänkaltaiset päivät, kun on ystävä, joka viettää päivän kanssani. Aurinko, kukat, linnut. Hetken rauhallisuus. 

À prochaine, bisous,
Elisa