The Natural History Museum, Christmas afternoon in the West End ja Chiquito Leicester Square – La quatrième et dernière jour à Londres

Thursday the 15th – Powerful London: Politics and Economics

Torstaiaamuna herätyskello soi jo puoli kuuden aikaan. Matkalaukut pakattuna, hampaat pestynä ja nassu meikattuna menimme tyttöjen kanssa alakertaan jo puoli seitsemäksi. Aamupalan jälkeen olikin heti lähtö koko reissun aikana yhteisenä kohtaamispaikkana toimineelle parkkipaikalle. Perjantaiaamu oli tosi kaunis auringon vasta noustessa lähtiessämme, ja parkkipaikan takana oleva temppeli näytti punaista taivasta vasten todella kauniilta. Hyvä päivä tulossa.

Nukuin bussissa taas kolmen tunnin päikkärit. Kymmenen aikoihin saavuimme museolle ja noin varttia myöhemmin sain myös McDonalsiin unohtamani lompakon takaisin. Hauskinta tässä oli, että opettajat sanoivat naiselle yrittäneensä miettiä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ja todellakin auttaa minua parhaansa mukaan, ja että olivat erittäin kiitollisia tälle naiselle hänen avustaan. Noh, pääasia oli kuitenkin se, että sain lompakkoni takaisin ja jonnekkin pudonnutta SIM-korttia lukuunottamatta kaikki oli tallella. 

Tykkäsin Natural History Museumista valtavasti! Paikka oli älyttömän iso ja kaiken huolella läpi käymiseen olisi varmasti kulunut koko päivä jos aikaa vain olisi ollut enemmän. Museon ”aihealueita” (tai tieteellisemmin pääkokoelmia) oli viisi: kasvit, hyönteiset, kivet ja geologia, muinaishistoria eli paleontologia sekä eläimet. Lisäksi näihin liittyen oli erikseen paljon kivoja lahja- ja matkamuistokauppoja sekä joulun aikaan jonkun villieläinkuvaajan valokuvanäyttely. Museon alakerrassa oli myös villieläinpuutarha, mutta sinne menemiseen olisi tarvinnut varata vähintään puoli tuntia aikaa.

Lounaana toimi jälleen kerran maksaleviteleivät ja sipulirenkaat. Sain kuitenkin vaihdettua sipulirenkaat ystäväni kanssa sipseihin, jotka btw pitivät paljon paremmin nälkää kuin sipulirenkaat. Museon edessä rappusilla syödessämme osa oppilaista alkoi ruokkia puluja, ja pian meidän ympärillämme oli ainakin parisataa pulua. Leikki loppui kuitenkin lyhyeen, kun aivan järjettömän suuri lokki nappasi yhden pojan koko eväspussin ja pari tyttöä sai pulunkakat päällensä. Ironista.

Kun pulunkakat oli pyyhitty hiuksista ja takeista ja pääsimme vihdoin liikkeelle, oli suuntana ensin Harrods. Harrods on tavaratalo Lontoon Knightsbridgessä, jossa ”keskittytään ensiluokkaiseen tavaraan kilpailematta hinnoilla”. Ja kuten arvata saattaa, kaikki oli niin kallista, että päädyimme kavereideni kanssa vain kävelemään kaupan ympäri ja myöhemmin jatkamaan matkaa. Ympärillämme turkiksiin pukeutuneet naiset ja puudeleiden kanssa kulkevat pukumiehet puhuivat puolisoidensa kanssa puhelimessa ja keskustelivat siitä, sopisiko 4000 punnan kello heidän tutulleen joululahjaksi. Päätin kauppojen läpi seilatessani että aion vielä joskus palata kyseiseen paikkaan samanlainen turkis päälläni ja ostaa kalleimman Louis Vuittonin laukun mikä koko kaupasta löytyy. Toistaiseksi kuitenkaan tällä opiskelijabudjetilla ei paljon muuta kuin nuudeleita ostella, joten jouduin ”tällä kertaa” jättämään väliin.

Tuntia myöhemmin saavuimme West Endin kauppakaduille. Kadut olivat täynnä jouluvaloja, ihan uskomattoman nättejä näyteikkunoita ja paljon tosi erilaisia ja hienoja, isoja kauppoja. Ensimmäiseksi menimme Starbucksiin, jossa kaverini alkoivat keskustella ranskaksi siitä, mitä aikovat tilata. Ostin latteni heti heidän jälkeensä, ja myyjä alkoi palvella minua yllättäen ranskaksi. Kun myyjä kertoi hinnan ja kysyi ilmeisesti haluanko nimeni mukiin, vastasin kuin automaatiosta ”je ne suis pas exactement français” ja myyjä vain katsoi minua tyhmästi. Oli huvittavaa, että kummallakin meistä oli ilmeisesti liian vahva aksentti toistemme ymmärrettäväksi ja silti yritimme keskustella ranskaa keskenämme. Lontoossa.

Ennen torstaita olin käyttänyt rahaa oikeasti alle kaksikymmentä euroa. Torstaina rahaa kuitenkin sitten meni, kun ostin itselleni ”talveksi” vaatteita ja muuta pientä. Kuudelta tapasimme M&Ms Worldin edessä ja menimme yhdessä Chiquito Leicester Square –nimiseen meksikolaisravintolaan päivälliselle.

Kahdeksalta alkoi paluumatka Ranskaan. 11 aikaan seuraavana aamuna saavuimme vihdoin koululle ja pääsi ihan omaan sänkyyn paikkaamaan edellisen yön huonoja unia päikkäreillä.

Risut ja ruusut

Kaiken kaikkiaan reissu oli mielestäni hieno kokemus. En ole aikaisemmin käynyt Lontoossa, ja noiden neljän päivän aikana kävimme läpi oikeastaan varmaan kaikki tunnetuimmat turistikohteet. Hintaa reissulla oli yhteensä 220e, ja se maksettiin kahdessa erässä syksyn aikana. Kuitenkin, lompakon katoamisen ja opettajien välinpitämättömyyden takia reissu olisi loppujenlopuksi voinut olla varsinkin oman fiilikseni osalta parempikin. Itseni kohdalla voin myös sanoa, että pidän ulkomaille lähtiessä aikatauluttomuudesta ja spontaanisuudesta, joten itselleni tälläinen ison oppilasryhmän kanssa reissaaminen ei anna yhtä paljon kuin esimerkiksi perheen kanssa matkustaminen. Myös se, että Lontoossakin pyörimme vain meidän ranskalaisten kesken oli mielestäni typerää. Ei reissu harjoittanut ranskalaisten englantia yhtään niin kuin sen oli tarkoitus, koska hostperheeseen palattiin vasta myöhään illalla ja vaihdettiin vain muutama sana.

Parasta reissussa oli mielestäni joko Natural History museossa vierailu tai teatteriesitys Lyceum –teatterissa. Pidin myös tosi paljon vapaa-ajasta, sillä pystyin tapaamaan ja juttelemaan oikeasti englantia brittiläisten kanssa. Näitä kuvia katsoessani tuntuu hullulta, että on oikeasti päässyt käymään Iso-Britanniassa!

Street art, The Lyceum Theatre ja Leijonakuningas – Le troisième jour à Londres

Wednesday the 14th – Cultural and entertaining London

Kuten aikaisimpinakin päivinä, aamu alkoi paahtoleivällä ja muroilla sekä kahden tunnin bussimatkalla Shoreditchin kaupunginosaan. Saapuessamme kohteeseen jouduimme odottamaan oppaita jonkun aikaa, ja kävimme läheisen metroaseman vessassa meidän 105 henkisen oppilasporukkamme kanssa. Onnistuimme siinä sitten samalla sekoittamaan koko metroaseman liikenteen, kun ihmiset eivät mahtuneet kulkemaan ohi ja myöhästyivät metroistaan. Odottaessani vessavuoroa kävin myös keskustelun opettajieni kanssa lompakkoani koskien, ja ehdotukseni sen hakemisesta McDonaldsista teilattiin täysin; vaikka meillä oli luvattu seuraavalle päivälle neljä tuntia vapaa-aikaa, eivät opettajat halunneet lähteä sitä kanssani hakemaan (vaikka tarjouduin maksamaan taksin sitä varten) ja koska jouluostosten tekeminen osottautui lompakkoani tärkeämmäksi. Vaikka kuinka yritin nätisti keskustella asiasta, päättyi keskustelu siihen, että opettaja huusi minulle ”tu dois rentrer en finlande si tu vais aller là-bas tout seule” eli että jos omin nokkineni menen sen hakemaan niin joudun palaamaan takaisin Suomeen. Ranskalaiset (ylipäätään) mutta erityisesti opettajat osaavat olla toisinaan hyvin kylmiä, kun he haluavat tahtonsa läpi. Vaikka kuinka heitä teitittelinkin minkä kerkesin, ei ymmärrystä opettajilta kuitenkaan herunut; lompakon hakeminen jäi siis jo tuossa vaiheessa reissua vain haaveeksi. 

Lompakkoskenaarion jälkeen oppaat saapuivat vihdoin paikalle ja lähdimme matkaan. Shoreditch on Lontoon kaikista tunnetuin katutaidealue, ja meidän oppaamme oli itseasiassa itsekin sekä taitelija että ”seinienvälittäjä” tunnetuille artisteille, kuten esimerkiksi Banksy ja Shepard Fairey (OBEY.) Opas osasi asiantuntevasti kuvailla kaikkien maalausten tarkoituksen ja tarinan sekä kertoa taiteilijoiden elämästä, persoonallisuudesta ja suhteesta katutaiteeseen.

Kierros loppui puoli yhden aikaan. Kahden ja puolen tunnin ristiin rastiin kävelemisen jälkeen opettajamme totesivat meille, että edessä on vielä noin kahden tunnin kävelymatka Lyceum Theatheriin. Siellä näkisimme teatteriversion Disneyn yhdestä kuuluisimmasta elokuvasta, Leijonakuninkaasta. Onnekseni olin laittanut aamulla ihan hyvät kävelykengät enkä vakiokorkkareitani, joten selvisin kävelystä joten kuten. Koska oppilasryhmä oli kuitenkin iso ja olimme aivan Lontoon keskustassa, piti meidän ylittää suojateitä ihan hävyttömän monta kertaa. Vähän ihmettelen vieläkin miten koko porukka saatiin elossa perille 😂.

Teatteriesitys oli kuitenkin kaiken sen kävelyn arvoinen. Puvut, joita näyttelijät käyttivät, olivat älyttömän nerokkaasti toteutettu. Joidenkin grafiikoiden toteutus oli niin erikoista, etten oikein itsekkään tajunnut miten ne oli tehty. Teatterikäynnin jälkeen bussiin päästessämme ystäväni oli myös onnistunut sopimaan äitinsä tädin kanssa (joka juuri sattui tulemaan Lontooseen seuraavana päivänä) että hän hakisi ja toimittaisi minulle lompakkoni seuraavana aamuna Natural History Museumille ja saisin sen asian kanssa vihdoin mielenrauhan. Olin kuitenkin yrittänyt pohtia mahdollisia vaihtoehtoja koko päivän. Opettajat olivat silti tätäkin ideaa vastaan, sillä jos nainen olisi myöhässä, ei meille jäisi niin paljon aikaa museon kiertelyyn. Tässä vaiheessa aloin olemaan vakuuttunut siitä, että he tekivät tämän vain ilkeyttään. Loppujenlopuksi sain kuitenkin yhden opettajan myöntymään idealleni, joten päivä päättyi hienosti!

Keskiviikkona pääsimme kotiin jo kahdeksan aikaan, jes! Parkkipaikalla meitä vastassa olivat sekä hostäitimme että perheen 4-vuotias poika, Teddy, joka aikaisempina iltoina oli jo nukkumassa kun pääsimme kotiin. Oli niin suloista, kun tämä pulloposkinen pikkupoika höpötti Ninja Turtles -pyjamastaan ja mussutti kotona pöydän päässä Nutellaleipää. Hänen mukaansa Suomessa oli parasta moottorikelkka-ajelu ja Domino-keksit, joita perhe oli päätynyt Suomen reissulla Teddylle kaupasta ostamaan.

Day 4 – Coming up!

Terkuin, Elisa

Hindu Temple, Camden town and a lost purse – Le deuxième jour à Londres

Tuesday the 13th – Alternative London

Herätys kello 6.15. Huonekavereideni kanssa juttelu venyi edellisenä iltana pitkäksi, joten aamu lähti käyntiin noin seitsemän tunnin yöunilla (älyttömän väsyneenä) englantilaisen aamupalan merkeissä. Olen varsinkin Ranskassa ollessani kuullut paljon juttua siitä, kuinka tavallinen englantilainen arkiruoka on todella huonotasoista ja mautonta – yllätyksekseni, puheet eivät olleetkaan täysin perättömiä. Aamupalaksi meillä oli esimerkiksi vain paahtoleipiä, oudonmakuista hyytelölevitettä (ei, minulla ei oikeasti ole mitään hajua mitä se oli) sekä teetä ja muroja. Tämän lisäksi brittiläinen hostäitimme jakoi meille pitkää päivää varten eväspussin mukaan. Eväspussi sisälsi kolme kolmioleipää maksalevitteellä, hedelmän sekä pienen pussin kuivattuja sipulirenkaita. Minä kyllä tuhosin lounaani jo heti bussiin päästessä aamulla, sillä perheessä syöty aamupala ei helpottanut nälkääni juuri yhtään.

Bussimatka BAPS Shri Swaminarayan Mandir temppeliin Neasdenin kaupunginosassa alkoi noin puoli yhdeksän aikoihin aamulla. Bussissa vietettiin yhteensä yli kaksi tuntia, mutta kun käytti tilanteen hyväkseen nukkumalla ei tämä oikeastaan haitannut yhtään. Perille saavuttaessa ei edes väsyttänyt enää niin paljon, kun lyhyitä yöunia sai hiukan paikattua bussissa nukkumalla.

Hindutemppeli oli moninkertaisesti isompi ja hienompi temppeli kuin osasin kuvitella. Toisaalta se oli myös sellainen kohde, johon en itse omatoimisesti Lontoossa vieraillessani kyllä varmaankaan poikkeaisi. Temppelikäynnistä päällimmäiseksi jäivät mieleen erittäin tiukka turvatarkastus (kengät ja ulkovaatteet riisuttava pois heti ovella, läpivalaistus, metallihälyyttimet ja niin edespäin) sekä kenkäkielto. Me, kuten myös varmasti muutkin temppelissä vierailevat opiskelijaryhmät, katsoimme alkuun suuressa salissa kymmenenminuuttisen dokumentin temppelin rakennuttajasta (Googlen mukaan Pramukh Swami, en mene vannomaan) sekä lyhyen selostuksen hindulaisuudesta. Tämän jälkeen osallistuimme hindujumalanpalvelukseen ja vastailimme muutamaan kysymykseen tähän liittyen. Loppuenlopuksi vierailu ei ollut lainkaan hassumpi, sillä itselläni ei ihan hirveästi ollut tietämystä hindulaisuudesta ennestään yläastetta ja UE1-kurssia lukuunottamatta.

Temppelin rakentamiseen on käytetty yhteensä 2,8 tonnia Italialaista kalkkikiveä ja 2 tonnia italialaista marmoria, jotka oli kaikki veistetty Intiassa ensin valmiiksi käsin ennen Lontooseen kuljettamista. Yhteensä näiden palojen veistämiseen osallistui noin 1500 vapaaehtoistyöntekijä ja siitäkin huolimatta palatsin loppuhinnaksi tuli 12 miljoonaa puntaa. Kallis hinta yhdestä temppelistä in my opinion.

Jostain syystä paikat, joissa päivän aikaan vierailimme, sijaitsivat aina vähintään yli tunnin bussimatkan päässä toisistaan. Siksipä vasta noin puoli kolmen aikaan saavuimme seuraavaan kohteeseemme, Camden Townin kaupunginosaan. Camden Town on pohjois-Lontoon ehkä tunnetuin matkakohde ja erityisen tunnettu monikulttuurisuudestaan. Camden Townista löytyy kaikkea punkista, goottilaisesta, rock’n’rollista ja discosta anti-globalismiin, ja kaupunginosan asukkaat ovat keski-iältään tosi tosi nuoria. 

Olin älyttömän innoissani tulevasta iltapäivästä, sillä meille oli merkattu ohjelmaan vapaata aikaa kaupunginosaa itsenäisesti tutkiskelua varten. Päivän pystyi siis kuluttamaan esimerkiksi pienen kaveriporukan kanssa jouluostoksia tehden. Heti kun opettaja sai laskettua, että porukan kaikki 105 oppilasta olivat koossa suuntasimme kaveriporukkani kanssa Poundland –nimiseen kauppaan, jossa kaikki tavarat maksoivat vaan tosiaan vain sen yhden punnan. Itse löysin kyseisestä kaupasta karkkia tuliaisiksi hostperheelleni ja muutaman tavallisen meikkisudin kokoelmani jatkoksi.

Kaupasta lähtiessämme minä ja kaverini maksoimme ostoksemme ennen muita ja menimme ulos. Näin kadun toisella puolella mielenkiintoisen kaupan ja sanoin kaverilleni ylittäväni tien – suojatie oli noin 20m päässä paikasta, jossa seisoimme. Lähdin paikalta ja ylitin tien, astuin kauppaan sisään ja kiersin sen läpi. Kaupasta ulos tullessani en kuitenkaan enää nähnyt kavereitani missään, joten kahdenkymmenen minuutin paikallaan pyörimisen jälkeen päätin jatkaa yksin matkaa.

Camden townissa toden totta oli ihan kaikenlaista; Kahviloita, kirjakauppoja ja muita pikkuputiikkeja, turistikojuja sekä musiikki- ja vaatekauppoja. Kerkesin kahlaamaan kauppojen läpi noin tunnin ennen kuin kahvihammastani alkoi kolottaa ja yllätys yllätys alkoi olla taas vähän nälkäkin. Ennen kuin huomasinkaan löysin siis itseni – mistä muualtakaan – kuin McDonalsista. Oikeastihan en ollut siellä siis päässyt viimeiseen kolmeen kuukauteen edes käymään, joten tilasin siitä sitten samaan syssyyn jonkun uutuusaterian nugetteineen ja pirtelöineen päivineen. Näitä nauttiessani viereeni istahti noin parikymppinen brittiläismies jonka kanssa päädyinkin sitten juttelemaan pitkät pätkät Suomesta ja Ranskasta. Samassa hässäkässä vaihdoin SIM-korttini ranskalaisesta suomalaiseen, sillä yhdistäminen ilmaiseen Wifiin ei sen avulla onnistunut – siinähän sitten päädyinkin loppuenlopuksi unohtamaan koko lompakon ja sen sisällä laittamani SIM-kortin ravintolan penkille. Lähtiessäni vilkutin tyytyväisenä heipat ruokaseuralleni ja lähdin ravintolasta kiinnittämättä yhtään huomiota lompakkoni puuttumiseen.

McDonalsissa kanssani jutellut brittiäismies kertoi syödessämme minulle tien aivan Camden townin sydämeen, josta päädyinkin ostamaan tuliaiset perheelleni. Pienistä turistikojuista tarttui mukaan tavallisia matkamuistoja: postikortteja, avaimenperiä, Big Ben-pienoisfiguureja ja Arsenal-avaimenperä. Maksoin ostokseni koko ajan kortilla, joka on aina puhelimeni kuoressa olevassa taskussa. Siksi huomasinkin lompakon puuttuvan vasta viimeisessä kaupassa, jossa ostosten loppuhinta oli vain kaksi puntaa. Kun aloin kaivamaan laukkuani ja lompakkoa ei löytynytkään, etsin opettajan käsiini niin nopeasti kuin pystyin ja selitin tälle tilanteen. Opettaja kehotti kuitenkin minua rauhoittuman, ”jos se olisikin jäänyt bussiin”, vaikka olin varma siitä etten sitä ollut sinne jättänyt. Ajattelin, että se oli jossain välissä yksin ollessani varastettu. Olihan siellä kaikki pankkikorttini, avainlukulistani, lähes 80 puntaa käteistä, ajokorttini, kelakorttini… Kaikki muut kortit ja lappuset paitsi juurikin tuo yksi pankkikortti puhelimeni kuoressa sekä passi.

Illalla bussissa ollessani mieleeni muistui kuitenkin SIM-kortin vaihtohässäkkä MacDonaldsissa. Brittiläinen hostäitini soitti illalla ravintolaan ja kuinka ihmeen kaupalla vieressäni istunut brittiläismies oli sen henkilökunnalle luovuttanut. Opettajista ei kuitenkaan ollut taaskaan mitään hyötyä, eikä minulla vielä tiistai-iltana ollut pienintäkään hajua miten saisin sen takaisin.

Ranskalaisten ja kanapihvien jälkeen pääsimme tiistai-iltana vähän maanantai-iltaa aikaisemmin suihkuun, iltapesulle ja keräämään unta seuraavaa päivää varten. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.

Elisa

Chocolate brownies, Big Ben ja cruise along the Thames – la première journée à Londre

Moikka! Lupasin kertoa vähän pidemmin reissustani Englantiin kolmen –neljän kuukauden kuulumispostauksessani. Seuraavat postaukset ovatkin lähinnä esimerkki siitä, minkälaisia ”opintoretkiä” ranskalainen lycée järjestää ja millaiset ovat niiden kustannukset, mutta sisältävätpähän nämä varmasti myös vähän jotain vanhemmille, kavereille ja sukulaisille, joille en ihan  hirveän yksityiskohtaisesti ole kerennyt reissusta kertoa! Jos siis yksityiskohdat kiinnostavat niin jatka lukemista, muille sivubannerin blogiarkistosta löytyy ”hiukan” kevyempiä tekstejä.

Reissuun lähdettiin siis sunnuntaina, 11.12.2016. Koska reissu osui juuri sopivasti viimeiselle kouluviikolle, alkoi minulla joululoma siis jo 9.12, heh. Kuten suomalaisissakin kouluissa, niin myös ranskalaisissakin kouluissa haetaan säästöjä vähän joka puolelta, ja halvin vaihtoehto reissun tekemiseen oli ilmeisesti bussi. Matka alkoi puoli kymmenen aikaan illalla, ja ensimmäinen yö (lähes 11h) vietettiin kokonaan bussissa – muutamaa oppilaiden pissa- ja tupakkataukoa lukuunottamatta.

Aamulla puoli seitsemän aikaan saavuttiin Eurotunnelin Ranskanpuoleiseen päähän. Aivan Eurotunnelin vieressä oli suuri ostoskeskus, jonka ”Flunch Coquelles” -nimisessä, ABC:n tapaisessa huoltsikkaravintolassa nautittiin aamupala. Siitä bussi ajoi Junan sisälle Eurotunneliin, ja matka jatkui edelleen Englantiin.

Puoliltapäivin saavuttiin ensimmäiseen kohteeseen; oli lounaan aika. Pitkän ja huonosti nukutun yön jälkeen ainakin itselläni oli kamala nälkä, joten kyllä, ruoka maistui hyvin. Paikan nimi oli The Knights Templar, ja itse olin ainakin ihan ymmälläni siitä, että sen kaltainen (suhteellisen hieno!) brittiravintola (ilta-aikoina pubi) ottaa myös oppilasryhmiä vastaan. 

Kiireinen maanantaiaamu näkyi kyllä henkilökunnan ja muiden asiakkaiden kasvoilta, kun ranskankieliset, viltteihin kääriytyneet lukio-opiskelijat täyttivät ravintolan melkein jokaista paikkaa myöden niin, etteivät edes brittiläiset asiakkaat mahtuneet sisälle nauttimaan aamukahvistaan. Eikä suurinosa oppilaista edes tuntunut ymmärtävän sanaakaan englantia. Henkilökunta oli aluksi menettää järkensä heidän kanssaan, mutta suurimman tungoksen ja hölinän lakattua henkilökunta päätti pitää hauskaa oppilaiden kustannuksella, ja puhua tarkoituksella englantia yhtä nopeasti kuin huutokauppaohjelmissa. ”What do you want? Coke, Lemonade, Sprite or Pepsi? Are you gonna go with Coke? Huh? Lemonade would be good too, well what do you think, uh uh?” Ja voih, hämmennyksen kyllä huomasi.

Itse päädyin suht. turvallisiin vaihtoehtoihin, kuten lähes kaikki muutkin oppilaat. Johtunee ehkä siitä, että sana ”Cheese burger” oli niitä harvoja sanoja listalla, jotka oli suht. helppo ääntää. Jälkiruuaksi sai valita joko mokkapalan jäätelöllä tai juustokakun. Rasvan ja sokerin täyteisen lounaan jälkeen ei kyllä ollut nälkä hetkeen, ja kaverini vitsailivatkin ruokapöydässä, että diabeteshän tässä tulee. En voisi olla enempää samaa mieltä.

Yhden aikaan iltapäivällä käveltiin ensin Lontoon ydinkeskustan läpi (Big Ben, The London eye) ja tämän jälkeen hypättiin turistilaivan kyytiin ja tehtiin pieni kierros Lontoon läpi Thames-joella seilaten. Sää oli ikävä kyllä niin pilvinen, että kaikki kuvat sekä Big Benistä että yleisestikkin maisemasta näyttävät enemmän surullisilta kuin kauniilta kuvissa, mutta hienoa ne oli kyllä livenä nähdä. 

3pm ja 20 Fenchurch Street aka Walkie-talkie -pilvenpiirtäjä. Pilvenpiirtäjä valmistui vuonna 2014, mutta vuoden 2015 keväällä sinne avattiin myös ”Sky Garden” niminen kerros, jossa todellakin oli paljon kasveja kuten kukkia, palmuja ja köynnöksiä. Kaiken tämän kasvillisuuden sekaan oli rakennettu kuitenkin myös esimerkiksi ravintola ja muita kokouspaikkoja. Sky Garden sijaitsi pilvenpiirtäjän viimeisessä, 34. kerroksessa, noin 160m korkeudella, ja väkimäärästä päätellen se on myös turistien suosima hengailupaikka (noin 30 minuutin jonotus kamalassa vesisateessa ja tuulessa venäläisturistien ympäröimänä kertoo jo hyvin paljon.) Itsessään pilvenpiirtäjä on Lontoon 12. korkein rakennus.

Tämän pikavisiitin jälkeen kävelimme St. Paulin katedraaliin kuuntelemaan anglikaanista jumalanpalvelusta. Levätä ei kuitenkaan voinut, sillä anglikaanisen jumalanpalveluksen mukaisesti, noin 90% ajasta vietettiin seisten ja hiljaa kuunnellen. Kun jumalanpalvelus loppui ja päästiin vihdoin bussiin, niin uni kyllä maistui ihan kaikilla. 2h päästä saavuttiin Gravesendin kaupunkiin, jossa isäntäperheet meitä odottivatkin.

Englantilaiseen isäntäperheeseeni kuului äiti Bonnie, sekä tämän kaksi poikaa ja ympäri maailmaa työskentelevä aviomies. Hauskinta isäntäperheessäni oli se, että he olivat juuri viikkoa aiemmin käyneet Rovaniemellä, Joulupukin pajakylässä. Kaikesta päätellen perhe oli hyvin rikas, ja äiti kertoilikin paljon tarinoita perheen reissuista ympäri maailmaa. Ensimmäisestä päivästä käteen jäi kokonaisuudessaan tosi hyvä fiilis!

Nähdään päivä 2 –postauksen parissa heti kun saan sen aikaiseksi!

Terkuin,
Elisa